Siirry sisältöön

Kesäkausi jatkuu

"Jussista Juiceksi - Juankoskelta Tampereelle" -näyttely on saanut kävijöiltä hyvän vastaanoton. Se on Masuuni Brunoussa nähtävissä museon aukioloaikoina 16.8. saakka. Kaksiosainen näyttely tuo toisaalta esille Juhani Juice Leskisen lapsuutta ja nuoruutta Juankoskella ja toisaalta välähdyksiä ja mielikuvia myöhemmistä elämän vaiheista. Esillä on mm. Jussin ensimmäinen kitara, ennen julkaisemattomia valokuvia, Juicen suunnittelemat ja Eva Thorenin valmistamat korut sekä mittavat leikekirjat. Vielä on hetki aikaa käydä vaikkapa vain soittamassa levyjä museon sisääntuloaulan Jukeboxista, Juicea tai jotain muuta.

Museossa on laajennettu ja täydennetty myös tehtaan palokunnasta kertovaa osastoa sekä esinein että valokuvin. Esillä mm. hienoja valokuvia 1920-luvulta.

"Brynolfin päivää" vietetään jälleen elokuun puolivälissä. Musiikkipainotteista ohjelmaa riittää 14.-16.8. ja siitä kerrotaan tarkemmin tapahtumissa. Brynolfin päivä on tarkasti ottaen 16.8. Nimipäivää on alettu viettää manttaalikomissaari Brynolf Brunoun innoittamana, sillä hän oli se henkilö, joka matkusti Tukholmaan viemään anomusta rautaruukin perustamisesta Juka-joen varrelle Kuopion pitäjään. Lupa heltisi ja yli 20 vuotta on nimipäivää vietetty erilaisin ohjelmin  yhteistyössä eri tahojen kanssa.