Ensimmäinen blogikirjoitus

Arvioi tätä kohdetta
(0 äänet)

Säyneisen Ruukinrannassa on ennallistettu talonpoikaista raudanjalostusta alueella, jossa aikanaan toimi Gustafsforssin masuuni Kissakosken partaalla, missä on myös museoitu Kissakosken mylly.

Vesistöt liikenneväylinä olivat Juantehtalle elintärkeitä aina 1930-luvulle saakka. Niin tavarat kuin ihmiset matkasivat Karjalankosken satamasta Muuruveden kautta maailmalle. Nyt veneilijä voi taittaa saman matkan Tahkolta alkaen Juankoskelle ja sulkujen kautta edelleen Kallavettä kohti.

Museot ovat avoinna kesäkuukausina, muuna aikana sopimuksen mukaan. Opastuksia on mahdollisuus varata niin ruukkimiljööseen ja museoihin kuin Juankoskelle laajemminkin. Opastetut ruukkikävelyt toteutetaan viikoittain heinäkuussa.

Ruukin Patruuna

Ruukin Patruuna

Olen Ruukin Patruuna ja toimin oppaanasi näillä sivuilla.

Juankosken ruukkiin ja sen patruunoihin liittyy monia mielenkiintoisia ja kiehtovia tarinoita. Yksi traagisimmista on Fredrik Jonatan Ekholmin kohtalo. Itsetietoisesti ruukkia hallinneen Ekholmin tiedetään ajautuneen vakaviin ristiriitoihin seudun talonpoikien kanssa. Välit kiristyivät äärimmilleen ja kaikki päättyilopulta ruukin patruunan raakaan murhaan lokakuussa 1810.


Tämän seurauksena istuttiin oikeutta, esitettiin epäilyjä ja etsittiin syyllisiä moneltakin eri suunnalta. Mutta saatiinko rikosta selvitettyä lopullisesti koskaan? Tähän ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen lähtemällä mukaan ruukkikierrokselle, jossa pääset perehtymään tarkemmin Juankosken ruukkialueen ainutlaatuiseen paikallishistoriaan.

Internet sivut: www.masuunibrunou.fi/ Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen