Vuosisadan vaihteessa varsinkin järvimalmiruukkien kilpailukyky huononi merkittävästi. Juankosken ruukin pelasti vapaaherra Anton von Alftan. Tämä uusia ideoita ja rohkeita suunnitelmia täynnä oleva maailmanmies omisti ruukin vuosina 1904 - 1915. 
Alftanin aikana tehtaan tuotantosuuntaa alettiin muuttaa. Yhä heikompi raudantuotanto ajettiin vähitellen alas, niin että masuuni lopetti toimintansa vuonna 1910, ja samanaikaisesti panostettiin puunjalostukseen. Paroni Alftan rakennutti Vuotjärven rannalle Pikonniemeen höyrysahan, jonka hän vuokrasi kymmeneksi vuodeksi englantilaiselle yhtiölle, ja vanhan vesisahan paikalle alettiin rakentaa puuhiomoa . Vuonna 1913 sen viereen nousi kartonkitehdas.
Vesiteiden merkitys liikenneyhteyksille oli suuri vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Karjalankoskella oli päälastauspaikka ja myös Kuopion suunnan matkustajaliikenteen laituri. Paroni Alftan yhdisti Karjalankosken sataman, Pikonniemen sahan ja tehdasalueen kapearaiteisella rautatiellä. Höyryveturin liikennöimästä noin kahdeksan kilometrin pituisesta radasta tuli tärkeä yhteyslinkki ylä- ja alapuolisen vesiliikenteen välillä. Mannermaisia tuulia puhalteli paronin aikana erityisesti Patruunanmäellä . Jo 1800-luvun alkupuoliskolla oli kartanorakennuksen ympärille perustettu puisto, jonka ydin oli symmetrinen muotopuutarha. 
Paroni Alftanilla oli puolalainen puutarhuri ja puistosta luotiin ainutlaatuinen kokonaisuus: istutuksia, suihkukaivo, puistokäytäviä, huvimajoja ja tenniskenttiäkin. Hyötypuutarha palveli paitsi omistajaa myös mallipuutarhana alueen väestölle.Kartanon tehtaanpuoleisella sivulla oli kaareva lasiveranta, jonka 38 sähkölampun loiste kertoi paitsi “korreenkiihkoisen“ isännän juhlista myös uudesta kaudesta, niin kuin lähellä olevan vesitornin alakerrassa kiiltelevä paronin autokin.