Suomi oli liitetty suuriruhtinaskuntana Venäjään jo vuonna 1809. Muutos ei ollut alkuvuosikymmeninä tuonut olennaisesti uutta Juankosken ruukin toimintaan, mutta kun omistajaksi oli tullut rautateollisuutta harrastava hovineuvoksetar Anastasia Ponomareva, alkoi uusi kausi rautaruukilla ja ruukkilaisten elämässä. Suomen yleinen taloudellinen kasvu veti mukaansa myös Juankosken rautaruukin.
Ratkaiseva merkitys oli liikenneolojen parantumisella - varsinkin Saimaan kanavan rakentamisella - ja uusien keksintöjen, mm. putlaus-menetelmän käyttöönotolla. Ponomarevien aikana, vuosina 1851 - 1900 ruukin toiminta voimistui ja monipuolistui ja ruukki-yhteisön elämä vilkastui.
Ruukin käytännön johto oli koko ajan tarmokkaiden ja taitavien suo malaisten ruukinhoitajien käsissä. Raudan tuotantomäärät koho-sivat ja ruukista tuli myös huomattava raudanjalostaja: valutavaroiden kauppaluettelo oli pitkä, ja konepaja oli merkittävä maatalous- ja mei-jerikoneiden valmistaja. Tehtaalla oli oma rautakauppa Kuopiossa.
Tehtaan ympärillä, "ruukilla", eli vuosisadan lopulla jo noin tuhannen hengen yhdyskunta, joka poikkesi savolaisesta maalaisympäristöstä. Sillä oli omat sosiaaliset kerrostumansa ja sidonnaisuutensa.
Ajan tapaan tehdas harjoitti omistamillaan tiloilla tehokastamaanviljelyä.Varsinaisella ruukillakin oli iso navetta, josta työväki haki maitonsa. Tehdas "ruokki" väkeään myös henkisesti : tehtaalaisten lapsille perustettiin koulu jo vuonna 1862, pappi-opettaja piti jumalanpalvelukset tehtaanomistajan lahjoittamassa kirkossa, ja yhteisössä alkoi viritä yhdistys- ja harrastustoiminta, josta vanhimpiin kuuluu tehtaan soittokunnan perustaminen.
Ruukkialueen rakennuskanta on pääosin tältä kaudelta. Tehdas-rakennuksia ja laitoksia uudistettiin, mm. masuuni rakennettiin kolmesti uudelleen ja korotettiin. Uusia tuotantorakennuksia olivat mm. konepaja, valimo, putlaus- ja valssilaitos sekä parin kilo-metrin päässä Pikonniemen hiiliuunit.
Tehtaan työväelle ja konttorin henkilökunnalle rakennettiin asuin-taloja, ns. pytinkejä. Työläisperheet asuivat pienissä hellahuoneissa tai suurtupien “lankatuissa“ osastoissa. “Herrojen" paremmissa py-tingeissä kartanon läheisyydessä oli asuminen ja elämä muutenkin väljempää.. Kauempana omassa rauhassaan sijaitsi koulu-kirkko, jossa oli myös papin asunto.