Siirry sisältöön

Näyttelyt Vanhassa konttorissa ja museossa 2019

Juhannukselta alkaa Vanhan konttorin näyttelykesä, joskin avajaisia vietetään lauantaina 29.6.2019 klo 12, jolloin useimmat näytteilleasettajat ovat paikalla.

Tuuliajolla 1981. Juice Leskinen. by Tapio Vanhatalo

Valokuvia on esillä edelliskesiä enemmän. Valokuvaaja Tapio Vanhatalo tuo näyttelyyn kuviansa rockmuusikkojen laivaristeilyltä: Juice ja Saimaa-ilmiö. Aiheesta on kirjoitettu myös kirja "Tuuliajolla", jossa näitä kuvia myös nähdään. Koillis-Savon luonnonystävät puolestaan ovat kuvanneet luontoa niin Lapissa kuin Savossakin ja herkissä kuvissa nähdään ennenkaikkea kukkia ja lintuja.

Fredi Bäckströmin öljyvärimaalauksissa hekuvat vahvat värit ja Liinainen tmi esittelee kuitu- ja öljyhampun erilaisia käyttötapoja käsitöistä suklaaseen ja sipseihin.

SPR:n Juankosken osastolla nähdään monenlaisia ensiapu- ja hoitovälineitä eri aikakausilta. Harvinaisimpia kokonaisuuksia on keskoslapsen kuljetukseen tarkoitettu laatikko kaikkine varusteineen 1950-luvulta. Näyttelyssä on yhteyksiä Juantehtaan sammutusryhmän ja palokunnan toimintaan.

Kulttuurihistoriallisen Seuran omista osastoista toineen kertoo apteekkihistoriaa, ja  esineitten määrä viime kesästä on lisääntynyt. Toinen osasto on museokauppa, josta mm. on saatavissa edulliseen hintaan sekä Victor Hovingin että Juha Forsbergin kirjoittamat Strömsdalsbruk-Juantehtehtaan historiat. Monia muitakin kirjoja ja tuotteita löytyy ja on myös pieni kirppari. 

Pisteenä kierroksen päälle asiakkaita palvelee pikkuinen kahvio Ruukin kyökki hamppuvohveleineen.

Juankosken tehtaan ja työväen museoon Masuuni Brunouhun kuljetaan tänä kesänä Vanhan konttorin kautta. Sieltä ostetaan pääsyliput ja sieltä lähtee opas mukaan. Kiinnostuneille esitellään myös Savon Voiman voimalaitos- ja sähkömuseonäyttelyä vanhassa voimalaitoksessa joen toisella puolella.