Siirry sisältöön

Juankosken tehtaan ja työväen museon toiminta jatkuu, vaikka Masuuni Brunou on suljettu. Tämä on museotoiminnan osalta työntäyteinen vuosi, vaikka museo ei olekaan yleisölle auki. Surutyötä masuunista luopumisen takia on tehty, mutta toisaalta uudet tilat innostavat, kunhan työhön oikein päästään käsiksi.
Muutto uusiin tiloihin on monivaiheinen ja aikaa vievä työ. Kun esineitä lähdetään muuttamaan huonon sisäilman saastuttamista tiloista, on ne puhdistettava, tarkistettava luettelointi ja tietenkin tilat ja näyttelyt on suunniteltava kaikki uudelleen. Jos kaikki menee hyvin, niin alkukesästä 2021 avautuu Juankosken tehtaan ja työväen museo uudistettuna toisessa ruukkialueen rakennuksessa. Museon alkuperäisestä avaamisesta on silloin kulunut 30 vuotta.
Tänä kesänä historia kuitenkin herää elämään Juankoskella aivan uudella tavalla. ”Elämyksellistä matkailua”-hankkeen voimin tuotetut AR-kierrokset kertovat mobiililaitteissa elävin kuvin, näyteltynä ja/tai kerrottuna sekä ruukin että Juicen lapsuuden historiaa.
Ensimmäistä kertaa vietetään Ruukin perustamispäivää ja samalla museopäivää la 4.7.2020. Silloin julkistetaan em. kierrokset ja Konttorin kesä. Konttorilla on esillä muutama perinteinen museonäyttely, taidetta ja luontoa sekä Kulttuurihistoriallisen Seuran museokauppa. Konttorin näyttelyihin ei ole pääsymaksua, mutta maksamalla vapaaehtoisen maksun, olet tukemassa uutta museota.
Tule ja tutustu.

Juankosken Kulttuurihistoriallinen Seura ry perustettiin 9. tammikuuta 1990. Sen jälkeen on tehty ja nähty monenlaisia vaiheita Junkosken ruukkialueella. Näitä asioita voi muistella leikekirjojen ja kuvien ja  tietenkin kahvikupposen äärellä Soittokunnantalossa la 11.1.2020 klo 13.00. Aluksi on juhlatilaisuus, jossa muistetaan aktiiveja, kuullaan vierailevaa puhujaa ja hiljakkoin tunnustuksen saanutta Trio Heinäpäätä. Noin klo 14 alkaa kahvittarjoilu ja vapaamuotoinen yhdessäolo päättyen klo 16. Mukaan voi tulla siinä vaiheessa kuin itselle parhaiten sopii.